Knoppikuvakisa 2008
Tunnista kuvissa näkyvät paikat!


YLEISTÄ
Junalauta.Net järjestää leikkimielisen rautatieliikennepaikkojen, asemien ja rataverkoston tunnistuskilpailun kaikille rautateistä syystä tai toisesta kiinnostuneille henkilöille.

Tarkoituksena on tunnistaa mahdollisimman monen kuvan esittämä paikka, tai joissain tapauksissa rataosa tai muu pyydetty tieto mikäli sitä erityisesti pyydetään.

10-osainen kilpailu alkaa helmikussa 2008 ja päättyy 30.11.2008. Kilpailun osat sisältävät 10 tunnistettavaa kuvaa, ja ne vaihtuvat aina kuukauden taitteessa. Tunnistettavaksi tulee siis 100 kuvaa eri puolilta Suomen rataverkostoa ajanjaksolta 2002-2008.

SÄÄNNÖT
Kilpailuun voi osallistua joko omalla nimellään TAI nimimerkillä. Lisäksi tarvitaan sähköpostiosoite, mutta kilpailuun osallistuminen ei edellytä välttämättä oman nimen käyttöä. Kilpailun väliaikatulokset raportoidaan kuukausittain kilpailuun osallistuneille henkilöille sähköpostitse, mihin sähköpostiosoitetta tarvitaan. Älä vaihda nimimerkkiäsi kesken kilpailun!

Vain yksi osallistumiskerta / osallistuja / kuukausi. Ylläpito pidättää oikeudet hylätä ja diskata kilpailijat jotka osallistuvat useammallla kuin yhdellä lähetetyllä osallistumislomakkeella.

Kisan voittaja ja/tai parhaiten menestyneet saavat palkinnoksi mainetta ja kunniaa, sekä ennenjulkaisematonta painettua kuvamateriaalia Junalauta.Net:n ylläpitäjän kamerasta, jälleenmyyntiarvoltaan 0 euroa, keräilyarvoltaan 100 hiivattia. Lisäksi palkitaan sattumanvaraisesti kolme (3) kisaan osallistunutta henkilöä. Palkinnon sisältöön on kilpailun voittajilla mahdollisuus vaikuttaa, ja palkinto tarkentuu kilpailun loppuessa.

muuta
Kilpailu peruutetaan tai keskeytetään, mikäli siitä aiheutuu ennakoitua enemmän vaivaa tai sivustolle tulee teknisiä ongelmia.

Junalauta.Net tutkailee mahdollisuutta julkaista knopitetut kuvat sivuillaan kuukausittain kommentointimahdollisuuden kera!

Ervelä tai Kanada ei ole oikea vastaus yhteenkään kuvaan.

Kilpailusta ja tulkinnoista ei voi valittaa.

KESÄKUUN OSAKILPAILUUN >>>

Helmikuun kisan oikeat vastaukset
Maaliskuun kisan oikeat vastaukset
Huhtikuun kisan oikeat vastaukset
Toukokuun kisan oikeat vastaukset

footer


| Alkuun | Puskarata | Junakuvat | Tapahtumakalenteri | Linkit | Palautekuponki |

© Jari Kuusinen 2002-2008