Knoppikuvakisa
Tunnista kuvien asemat tai liikennepaikat! ---> Katso ohjeet ja säännöt


Osa 5 - Kesäkuun knoppikuvat
Kesäkuun knoppikuvakisan kuvat olivat tällä kertaa melkoisen suppealta alueelta ja selvässä järjestyksessä! Parhaalla veikkajalla oli tällä kertaa kotikenttäedun turvin peräti 7 oikein, mutta täysosumat jäivät yhä odottamaan ottajaansa! :) Vaikeimmiksi paikaksi osoittautuivat Haukivuori ja Naarajärvi, joita ei kukaan osannut arvata oikein. Hankasalmi ja Keuruu olivat puolestaan helpoimmat tunnistettavat.
Kisa jatkuu - Heinäkuun knoppikuvat on taas vaihteeksi hajautettu laajemmalle alueelle ilman sen kummempia juonia!

[Klikkaa kuvia isommiksi!]

Kuva 1

Piippukuvalla lähdetään liikenteeseen - mutta mistä? :)

HAUKIVUORI
Haukivuoren puunlastausraijetta, saha suoraan edessäpäin.

Kuva 2

Välillä pitää käännellä vaihteita.. Tässä tyylinäyte eräältä merkittävältä rautatieasemalta - mistä?

PIEKSÄMÄKI
Rautatieläisten kerrostaloja asemalta katsottuna luoteissuunnassa. Olisi pitänyt tehdä oikein muistiinpanoja, mutta aina se ei tule mieleen kuljettaessa ns. haavi auki! Kiitokset Pm:n aseman henkilökunnan edustajalle mielenkiintoisesta esittelytuokiosta kesällä 2006! :)

Kuva 3

Raakapuujuna taas kuvattu! Missä?

NAARAJÄRVI
Pieksämäen ykköspäivystäjällä (Dv12 2529) on aamupäivällä sopiva rakonen aikaa hakea Naarajärvellä lastauksessa ollut vaunuletka Pieksämäelle 19.06.2006. Tässä on käynnissä vaunuletkan nosto ykkösraiteelle, kohtausraiteen oltua vielä puolivalmis ja poliisilla lukittu.

Kuva 4

Yksityiskohtien summa tekee tästä helpon tunnistettavan! ;)

HANKASALMI
Edelleen kesäkuuta 2006 - Hankasalmen asemaa länsisuuntaan. Eristysmerkki on pultattu asjallisesti entisen vesitornin seinään, ja opastimet nuokkuvat vielä naama punaisena!

Kuva 5

Kolutaanpa taas teollisuusraiteitakin välillä - missä?

LIEVESTUORE
Raide entisen sellutehtaan alueelle, eli teollisuusraide, joka erkanee aseman länsipuolelta radan pohjoispuolelle, ja jonka alkupäässä on "Rauma-Repola"-niminen tasoristeys puomeilla ja valoilla.

Kuva 6

Kaksiraiteinen sähkörata, mutta missä kummassa? :D

JYVÄSKYLÄ
Pendolino kaartaa Pm:n suunnalta Jyväskylän asemalle 13.05.2006 - Keskisuomalaisen painotalon pyörivä logo sattui juuri optimaaliseen asentoon! :)

Kuva 7

Talvisin ei tule pahemmin kuvattua, syystä että kiskot ovat lumipeitteen alla - ja on niin kylmäkin... :/

KUOHU
Kuohun tasoristeys ja vahtitupa aseman itäpuolella.

Kuva 8

Vesitornit pitää toki kuvata - niin sisältä kuin ulkoa mikäli mahdollista ja keli sen sallii! Nyt salli - mutta missä päin rataverkkoa, millä asemalla/liikennepaikalla?

ASUNTA
Asunnan vesitorni oli hankala tunnistettava, johtuen varmaan pahasta lähiympäristön metsittymisestä? Nyttemmin vesitorni näkyy ainakin vt23:lle pienen hakkuuaukean myötä..

Kuva 9

Makkarakiskoja odottamassa palan puraisua.. Paikkahan on...?

KEURUU
Näkymä Keuruun ratapihan länsipäästä aseman suuntaan. Tuuliviiri(?) helpotti varmaan kummasti paikan tunnistamista! :p

Kuva 10

Täällä asustaa varmaan kengänkokoisia kusiaisia - ovat nuo kusiaispesät ainakin sen verran järeän kokoisia! ;)

HAAPAMÄKI
No, Haapamäki mikä Haapamäki, tarkalleen sanottuna Haapamäen kyllästämö. Etualalla rata Haapamäeltä Seinäjoelle, ja kyllästämön tasoristeys jää kuvan oikealle puolelle..


footer


| Alkuun | Puskarata | Junakuvat | Tapahtumakalenteri | Linkit | Palautekuponki |

© Jari Kuusinen 2002-2008