| Parikkala - Joensuu |
|
Sähköistetty henkilö- ja tavaraliikennerata. Raakapuun lastausasemia ovat Kesälahti, Kitee ja Hammaslahti. Kti:n ja Kit:n vaunujen vaihtotyöt tehdään sähköveturilla, samaten kuin Puhoksen vaunujen otot ja jätöt. Rataosuuden erikoisuutena onkin Puhoksen vaihtotöiden tapahtuminen yksityisen urakoitsijan toimesta Otso4-veturilla aseman ja teollisuuslaitosten ja sataman välillä. Tikkalan kohtauspaikalla käännetään muutamien junien kulkusuuntaa, jotka matkaavat Imatralta Niiralaan tai päinvastoin.
|
| Säkäniemi - Niirala |
|
Sähköistämätön vilkasliikenteinen tavaraliikennerata. Radalla ei ole henkilöliikennettä. Rataosuus on palvellut pääasiassa Uimaharjun tehtaiden koivukuitutarvetta, mutta puutullien myötä painopiste on siirtymässä pois kokkelista. Vuoden 2007 lopussa rataosuudella otettiin käyttöön muutoin vähäiselle käytölle jääneet Dr16-veturit, joilla liikenne pääasiassa tapahtuu Niiralan ja Uimaharjun välillä. Lisäksi Niiralassa ja Tohmajärvellä lastataan raakapuuta. Valkeasuolta joskus lähtenyt ja yhä joissain kartoissa näkyvä raide Valkeasuon turvetuotantoalueelle on poistettu käytöstä ja pahoin umpeenkasvanut. Rataosuuden liikennemäärät tulevat romahtamaan radikaalisti, mikäli puutullit astuvat kaavaillulla tavalla voimaan vuoden 2009 alusta.
|
Huom! km-lukemat ovat suuntaa-antavia. Kursivoidut ja tähdellä merkityt eivät ole rautatieliikennepaikkanimiä*
Liikennepaikkalista ei ole täydellinen, vaan muokattu nykytilannetta ja sivuston tarpeita vastaavaksi
<<< TAKAISIN JUNAKUVASIVULLE | KUVAHAKU |
© Jari Kuusinen 2002-2008